keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Elokuun alun ensi-illat



Rakkautta ennen keskiyötä/Before Midnight (2013)

 
Lajityyppi: Draama
Levittäjä: Oy Cinema Mondo Ltd
Ohjaaja: Richard Linklater
Pääosissa: Ethan Hawke, Julie Delpy
Ensi-ilta: 2.8.2013
Kesto: 1h 49 min
Ikäraja: 12

Richard Linklater ohjasi vuonna 1994 raikkaan romanttisen elokuvan ”Rakkautta ennen auringonnousua” , joka kertoo kahdesta nuoresta, amerikkalaisesta Jessestä ja ranskalaisesta Celinestä, jotka kohtaavat junassa ja alkavat rupatella keskenään. He jäävät junasta pois Wienissä ja viettävät vuorokauden yhdessä ehtien rakastua siinä ajassa sydänjuuriaan myöten.  Suurelta osin esittäjien innoittama improvisoitu tarina, jossa ei tehdä juuri muuta kuin jutellaan, oli riemastuttavan persoonallinen. Ethan Hawke sekä Julie Delpy sisäistivät roolinsa hämmästyttävällä aitoudella. Elokuva sai jatko-osan, ”Rakkautta ennen auringonlaskua”, kymmenisen vuotta myöhemmin. Siinä sama pariskunta kohtaa sattumalta aikuisina Pariisissa ja viettää taas vuorokauden yhdessä jutellen. Elokuva oli yhtä kiehtova kuin edeltäjänsäkin ja vailla mitään teennäistä. Nyt on vuorossa jo kolmas osa, ”Rakkautta ennen keskiyötä”, jossa aikaa on kulunut edellisestä tapaamisesta noin yhdeksän vuotta.  Jesse ja Celine ovat Kreikassa käymässä perheenä lastensa kanssa.  Keski-ikän läheisyys on tuonut heihin kypsyyttä ja kun vanhemmat vihdoinkin pääsevät rauhassa olemaan kahdestaan, niin keskustelun sävy on jo rasittuneempaa. Vaikka hotelliyön pitäisi olla romanttinen, niin pariskunta alkaa väitellä arjen pikkuasioista sekä rooleistaan ja paukuttelee ovia perässään  - niin kuin suurin osa pitkään naimisissa olleista pariskunnista tekee. Kauniissa maisemissa kuvattu puhelias elokuva ei pääse edeltäjiensä tasolle kiinnostavuudessa saatikka romantiikassa, vaan se on uuvuttavan realistinen. Realistisella tarkoitan tässä sitä, että kukaan ei jaksa katsoa valkokankaalta arkista nahistelua, sillä sellaista näkee aivan tarpeeksi tosielämässäkin. Mutta ”Rakkautta ennen keskiyötä”  ei ole millään lailla huono elokuva, sillä pääosan esittäjät, jotka kirjoittivat suurimman osan repliikeistään, ovat luontevia, ja erityisesti Ethan Hawke tekee vaikutuksen poikaansa kaipaavana Jessenä. Nostan hattua kolmen elokuvan sarjalle, joka elää ja muuttuu päähenkilöidensä iän mukana tekemättä vääriä kompromisseja.  Kahdeksan pistettä. 

Pacific Rim 3D (2013)



Lajityyppi: 3D, seikkailu, sci-fi
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Guillermo del Toro
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi, Ron Perlman, Idris Elba, Charlie Day, Robert Kazinsky, Max Martini
Ensi-ilta: 2.8.2013
Kesto: 2h 12 min
Ikäraja: 12
3D-versio

Guillermo del Toron  ohjaama  toimintaseikkailu Pacific Rim  alkaa intensiivisesti näyttäen miten merestä nousee monta  tonnia painavia, Godzillaa muistuttavia hirviöitä.Niiden nimi on japaniksi kaiju. Suojellakseen ihmiskuntaa kansainvälinen armeija tekee niitä suurempia jaeger-robotteja, joiden jokaisen sisään tarvitaan kaksi pilottia. Jaegerit alkavat taistella hirviöitä vastaan voitokkaasti, kunnes tiedemiehet saavat tietää, että kaijut ovat vasta alkua merenpohjan syvyyksistä nouseville kauhuille. Eli maailmanlopun meininkiä! Tarinan keskiöön ilmestyy komeansorttinen jenkkipilotti (Charlie Hunnam) ja ja tämän kaunis, taistelulajeihin erikoistunut japanilainen työtoveri (Rinko Kikuchi). Noin 12-vuotaille pojille suunnattu elokuva muistuttaa hyyyyyvin paljon Transformers-elokuvia ja jos niistä pitää, niin tämä elokuva on nappivalinta. Pacific Rim on odotettu tapaus ohjaaja del Toron takia, ja isolla rahalla mainostettu tekele, joka ei varmaan petä fanejaan. Kyyninen kriitikko kuitenkin nyrpistää nenäänsä Pacific Rimin  kylmälle erikoistehostevyörylle ja samanlaisina toistuville taistelukohtauksille, koska tarinasta puuttuu sydän ja mielenkiintoiset roolit.  Se saa ( huokaisten ) kuusi ja puoli pistettä.

Odd Thomas (2013)


Lajityyppi: Jännitys
Levittäjä: Oy Future Film Ab
Ohjaaja: Stephen Sommers
Pääosissa: Anton Yelchin, Willem Dafoe, Addison Timlin, Patton Oswalt
Ensi-ilta: 2.8.2013
Kesto: 1h 33 min
Ikäraja: 12

Odd Thomas on nuori mukava mies, joka toimii pikkukaupungin hampurilaiskokkina. Hänellä on söötti tyttöystävä ( jota esittää ohjaajan tytär, näyttelemään kyvytön Ashley Sommers)  ja yliluonnollinen kyky nähdä kuolleita ihmisiä. Ne tulevat hänen luokseen hakemaan oikeutta kurjasta kuolemastaan. Ja Odd hakee oikeutta, joten  erikoisen harrastuksen takia nuorukainen on joutunut opettelemaan miten tapellaan, paetaan ja otetaan selvää asioista. Odd tarkoittaa outoa, ja nuorukaisella on kylällä nimensä veroinen maine, koska hän joutuu juttelemaan kuolleille tuon tuosta. Sitä on tuttujen vaikeaaa ymmärtää, joten Oddin kyvystä tai oikeammin kirouksesta tietää vain poliisipäällikkö ja tyttöystävä. Eräänä päivänä hänen kahvilaansa ilmestyy mies, jonka ympärillä on vaaran ilmapiiri, ja Odd tajuaa että tästä ei hyvää seuraa. Hän on oikeassa, sillä pieni kaupunki ja kaikki sen asukkaat ovat pian hengenvaarassa. Odd Thomas on ainut, joka voi pelastaa heidät, mutta hän joutuu itse samalla riskeeraamaan oman ja tyttöystävänsä hengen. Vastenmielinen, epätasainen Odd Thomas olisi pitänyt jättää tekemättä. Se perustuu Dean Koontzin kirjaan, ja yrittää olla nokkela, satiiria ja kauhua yhdistelevä nuortenelokuva ,mutta ei onnistu siinä. Anton Yelchin on pääosassa hyvä, mutta siihen ne hyvät puolet sitten jäävätkin. Käsikirjoitus on epämiellyttävä, kuolemalla leikittely ikävää ja nuorten suuhun laitetut repliikit aivan onnettomia. Annan kaksi pistettä kymmenestä.

3096 päivää/3096 Tage (2013)


Lajityyppi: Draama
Levittäjä: Oy Future Film Ab
Ohjaaja: Sherry Hormann
Pääosissa: Antonia Campbell-Hughes, Thure Lindhardt, Amelia Pidgeon, Trine Dyrholm
Ensi-ilta: 2.8.2013
Kesto: 1h 50 min
Ikäraja: 16

Totuus on tarua ihmeellisempää, todistaa elokuva 3096 päivää. Kymmenvuotias Natascha Kampusch siepattiin koulumatkalla Wienissä 1998, mistä kerrottiin uutisissa ympäri maailmaa. Hän pääsi pakenemaan sieppaajaltaan 8,5 vuotta myöhemmin, ja siitä seurasi ennennäkemätön mediasirkus. Natascha on kertonut selviytysmistarinansa kirjoittamalla kirjan, jonka perusteella elokuva 3096 päivää on tehty, ja hän on ollut ihmellisen ymmärtävä kaappaajaansa kohtaan, vaikka tämä käytti häntä hyväkseen, piti nälässä ja vankina, valehteli, hakkasi ja piti kellarissa vankinaan. Vuosien kuluessa kaappaajan ja kaapatun välille on väitetty syntyneen Tukholma-syndroomana tunnettu kiintymysside, vaikka Natascha sanoi, että hän ei menettänyt toivoaan vankeusvuosiensa aikana. Rauhallinen elokuva on tehty englanniksi, mikä on hyvin outo valinta, ja sen päälleäänitystekniikka kuuluu häiritsevän luonnottomana. Ehkä juuri siitä syystä miellän tämä elokuvan  ennenkaikkea televisioon sopivana tarinana. Antonia Campell-Hughes, joka esittää Nataschaa täysi-ikäisenä, on  erinomainen, ja kertoo pelkällä katseellaan tunneskaalansa.Kahdeksan ja puoli pistettä.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

What Maisie knew



What Maisie Knew (2013)


Lajityyppi: Draama
Levittäjä: Scanbox Finland
Ohjaaja: Scott McGehee, David Siegel
Pääosissa: Julianne Moore, Alexander Skarsgård, Steve Coogan, Joanna Vanderham, Onata Aprile
Ensi-ilta: 26.7.2013
Kesto: 1h 35 min
Ikäraja: 7

What Maisie knew on sydäntäriipaiseva ja kaunis elokuva vaikeasta aiheesta. Se kertoo avioerosta lapsen silmin, ja vaikka näitä samantyyppisiä tarinoita on tullut aiemminkin, niin elokuva poikkeaa edukseen herkällä otteellaan. Maisie on hyvin toimeentulevien vanhempien  kuusivuotias tytär, jolla on taloudellisesti kaikkea mahdollista. Vanhemmat haluavat tytölle parasta ja hyvän lapsuuden, mutta he ovat itse äärimmäisen itsekkäitä ja sokeita virheilleen.  Koska tarinaa katsellaan kuusivuotiaan Maisien näkökulmasta, niin riidat kuullaan seinien läpi ja pian vanhemmat alkavat käyttää tyttöä kiistakapulanaan jättäen tämän henkisesti heitteille. Molemmat sanovat haluavansa lapsen parasta, mutta isällä on aina puhelin korvalla, äiti lähtee kiertueelle ja kumpikin unohtaa hakea tyttöä koulusta. Selityksiä riittää. Koska oikea rakkaus on paljon enemmän kuin pelkkää puhetta, niin elokuvan lopussa paljastuu ketkä Maisieta rakastavat kaikkein eniten. Vastaus on yllättävä. Julianne Moore rokkariäitinä ja Steven Coogan  taidekauppiaana ovat hätkähdyttävän taidokkaita rooleissaan, ja lempeä musiikki säestää puhuttelevaa elokuvaa. Parasta on hauras ja samalla vahva Maisie, jonka katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Yhdeksän pistettä.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Matkarakastajat ja Wolverine



Matkarakastajat/Los amantes pasajeros (2013)
Lajityyppi: Komedia
Levittäjä: Oy Future Film Ab
Ohjaaja: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Paz Vega, Javier Camara, Cecilia Roth, Hugo Silva, Lola Dueñas
Ensi-ilta: 19.7.2013
Kesto: 1h 30 min
Ikäraja: 16



Pedro Almodóvarin uusin elokuva Matkarakastajat,  jota esitellään absurdina komediana, ei oikein saa ilmaa siipiensä alle.  Se kertoo matkustajista lennolla Espanjasta Mexikoon ja siitä, mitä käy kun konetta uhkaa pakkolasku teknisen vian takia.  Heti alussa katsojaa viedään  1970-luvun värimaailmaan ja meille avautuu lentokoneen  matkustamo, jossa kakkosluokka nukkuu saatuaan lentoemoilta rauhoittavaa lääkettä, mutta ykkösluokka alkaa olla levoton. Kolmen  korostetusti umpihomon stuertin  -joista yhdellä on suhde lentokapteenin kanssa ja se on muka valtavan hauska yksityiskohta- tehtäväksi jää hankalien matkustajien rauhoittelu. Aidon farssin hengessä matkustajiin kuuluu selvännäkijä, joka haluaa päästä eroon neitsyydestään, sekä ikääntynyt pornelokuvien tähti.  Välillä mennään myös maan päälle Espanjaan ja kerrotaan lisää tärkeän miesmatkustajan ja hänen vaikean tyttöystävänsä suhteesta, jota hoidetaan puhelimella. Koneen ainut toimiva puhelin hoilottaa keskustelujen sisällöt kaikkien kuultavaksi, joten matkustajat ja henkilökunta osallistuvat avuliaasti niihin. Aldomovarin  lahjakkuus on tässä elokuvassa mennyt mielestäni niin pieleen kuin vain voi mennä. Siinä ei ole juuri mitään hauskaa eikä kekseliästä. Keskustelut ovat latteita ja tarina raahaa eteenpäin työläästi. Lavastus, värimaailma ja näyttelijät  ovat moitteettomia, joten ongelma on ohjauksessa sekä käsikirjoituksessa. Kiusallisen epähauska ja typerän pikkutuhma elokuva saa viisi pistettä kymmenestä.

Wolverine/ The Wolverine 3D (2013)
Lajityyppi: 3D, toiminta, seikkailu, fantasia, sci-fi
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: James Mangold
Pääosissa: Hugh Jackman, Famke Janssen, Brian Tee, Will Yun Lee, Svetlana Khodchenkova
Ensi-ilta: 26.7.2013
Kesto: 2h 06 min
Ikäraja: 12
3D-versio.



Hugh Jackman  on taas omassa elokuvassaan Loganina eli Wolverinena, miehenä, jonka luut on korvattu vahvalla metallilla, ja joka paranee täydellisesti kaikista saamistaan vammoista. Hän on osa Marvelin sarjakuvatehdasta, josta tuotetut supersankarit ovat seikkailleet jo vuosikymmeniä. Wolverine on iättömyytensä takia jonkinlainen jalo, mutta surullinen ritarihahmo, jolla on Menneisyys, ja joka on saanut nimensä ahmalta. Tässä uusimmassa elokuvassa kerrotaan miten hän pelasti japanilaissorturin hengen toisen maailmansodan aikana. Nykyaikaan siirtyvä tarina tuo Loganin maisemiin nuoren japanilaisnaisen, joka esittää hänelle kutsun Tokioon. Logan luulee saavansa siellä palkinnon teostaan, mutta siihen sisältyykin paljon enemmän kuin mitä hän oli odottanut. Muun muassa käärmeenmyrkkyä käyttävä Viper-niminen ilkeä nainen ja se, että tällä kertaa Wolverine menettää supervoimansa ja saa kokea ihan tavallisen ihmisen elämää kaikkine vaikeuksineen. Se on kekseliäs käänne, mutta elokuvan hankaluus on siinä, että hänen tuskiaan, ongelmiaan ja kaikkia mahdollisia negatiivisia tuntemuksiaan  korostetaan kahden tunnin ajan. Vaikka Wolverine on laadukkaasti tehty ja hyvin koossa pysyvä seikkailukertomus, niin jossain vaiheessa katsoja tarvitsisi siihen hieman huumoria tai kevennystä. Niiden puute on tässä tarinassa räikeää. Hugh Jackman on treenannut rintalihaksensa suuremmaksi kuin koskaan ja Wolverine on yhä yksinäinen , mutta oikeudenmukainen mies, joten katsoja saa rahoilleen vastinetta - , mutta vain jos kestää ähkimisen ja tuskanväänteiden kirjon hänen kasvoillaan.  Seitsemän pistettä.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Zombeja, taikureita, lännenmiehiä...

Zombeja, taikureita, lännenmiehiä, intiaaneja, räikeitä mainoksia ja outoja lentomatkustajia....heinäkuun elokuvatarjonnasta löytyy kesäviihdettä kaikille!



Suuri puhallus/Now You See Me (2013)

 

 

Lajityyppi: Jännitys
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Louis Leterrier
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Mark Ruffalo, Michael Caine, Isla Fisher, Woody Harrelson, Dave Franco, Mélanie Laurent, Morgan Freeman
Ensi-ilta: 19.7.2013
Kesto: 1h 55 min
Ikäraja: 12

Elokuvassa Suuri puhallus Neljäksi Ratsumieheksi itseään kutsuva taikurijoukkue esiintyy yhdessä ja toimii Robin Hoodin periaatteella. Eli he ryöstävät rikkailta ja antavat köyhille -  saaden uskomattoman kansansuosion.  Taikureihin kuuluu hypnotisoija (Woody Harrelson), pari korttitaituria (Jesse Eisenberg)  ja lukkomestari (Isla Fischer). Huikeat, vuosikausien mietinnän vaatineet showt hämäävät yleisöä ja poliisia, sillä taikurit ryöstävät pariisilaisen pankin seisoessaan Las Vegasin lavalla. He saavat välittömästi sekä paikallisen poliisin että Interpolin peräänsä, mutta todisteiden puuttuessa osaavat ennakoidusti vältellä kiinnijoutumista. Ja pian katsoja huomaa, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Sponsorin roolissa on Michael Caine ja tätä haastavana entisenä taikurina esiintyy Morgan Freeman. Elokuvan paras anti tulee taidokkaista ja yllätyksiä tuottavista taikatempuista, eikä näyttelijöiltä niinkuin pitäisi,  mutta  katsoja saa rahoilleen vastinetta. Mitään temppuja ihmeellisempää ei elokuvassa ole, joten se jää kertakäyttöiseksi nautinnoksi. Kahdeksan pistettä taikureille.

World War Z 3D (2013)

 

 

Lajityyppi: 3D, toiminta, draama, kauhu, sci-fi, jännitys
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Ohjaaja: Marc Forster
Pääosissa: Brad Pitt, Mireille Enos, James Badge Dale, Matthew Fox, David Morse, Eric West
Ensi-ilta: 19.7.2013
Kesto: 1h 56 min
Ikäraja: 16

Elokuva World War Z perustuu Max Brooksin menestyskirjaan Sukupolvi Z , mutta poikkeaa siitä hiukan. Kirjassa kerrotaan zombeista monen ihmisen kautta, mutta elokuvassa pääosaa vetää Brad Pitt, joka on myös tuottanut elokuvan. Hän esittää YK:n palveluksessa ollutta tutkijaa Gerry Lanea, joka on eronnut työstään ja haluaa pysyä perheensä parissa, mutta maailmalla puhkeaa kammottava tautiepidemia. Veren kautta leviävä virus tekee kantajastaan elävän kuolleen kahdessatoista sekunnissa, eikä parannuskeinoa ole. Gerry kutsutaan takaisin palvelukseen, erotetaan perheestään, ja hän saa tehtäväkseen etsiä taudin lähteen Etelä-Koreasta muutaman kokeneen sotilaan ja virusasiantuntijan kanssa. Ihmiskunta pakenee linnoituksiin ja merelle, ja Gerryn matka etenee maasta toiseen. Elokuvan zombiet ovat hurjia,verenhimoisia ja  kovaa juoksevia olentoja, mutta verta tai sisälmyksiä ei näytetä liikaa, vaan jännitys perustuu piinaavaan tunnelmaan ja vähältä piti-tilanteisiin. Tarina pitää katsojan hampaissaan loppuun asti. Kertakaikkiaan laatutyötä, lähes uskottava, ja yksi niistä parempia zombie-elokuvia. Kahdeksan pistettä. 

The Internship (2013)

 

 

Lajityyppi: Komedia
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Shawn Levy
Pääosissa: Vince Vaughn, Owen Wilson, John Goodman, Rose Byrne
Ensi-ilta: 12.7.2013
Kesto: 1h 59 min
Ikäraja: 12

Tätä vastenmielisempää elokuvaa saa etsiä. Vaikka käytän Google-yhtiön sähköpostia, niin en kaipaa sitä räikeästi mainostavaa elokuvaa. The Internship kertoo kahdesta keski-ikäisestä miehestä, jotka menettävät työpaikkansa ja päätyvät Google-yhtiön harjoittelijoiksi. Siellä erotellaan jyvät akanoista, joten miehet joutuvat monenlaisiin testeihin saadakseen hommia. Perustarina on näin ohut, ja komediaksi elokuva säästelee vitsejä kummallisen paljon. Tätä elokuvaa ei ole tehty mistään muusta syystä kuin mainokseksi, joten pääpaino on siinä miten paljon ja miten monessa muodossa Google-yritystä saadaan tuotua esille. Se tehdään niin tyrkyttävästi ja vastenmielisen liimaavasti, että tunsin suurta halua kävellä elokuvateatterista ulos kesken kaiken. Minua ei haittaa jos vaikkapa Bondissa vilautetaan tietynmerkkistä rannekelloa sekunnin ajan, mutta jos jotain tuotetta hoetaan elokuvassa kaksi tuntia, niin se haittaa. Ja kaiken lisäksi The Internship on vetelästi tehty elokuva, ja huonoa mainosta tyrkyttämälleen tuotteelle. En anna pisteitä mokomalle. 
Tehdäänkö pian tietyn kolajuoman ansioiosta kertova rakkauselokuva, tai musikaali ummetuslääkkeestä?



The Lone Ranger (2013)

 

 

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu
Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures AB
Ohjaaja: Gore Verbinski
Pääosissa: Johnny Depp, Armie Hammer, Tom Wilkinson, William Fichtner, Barry Pepper, James Badge Dale, Ruth Wilson, Helena Bonham Carter
Ensi-ilta: 3.7.2013
Kesto: 2h 29 min
Ikäraja: 12

The Lone Ranger on  lännenelokuva ratsupaimenineen, sheriffeineen ja intiaaneineen. Se kertoo pienestä pojasta, joka vuonna 1933 tutustuu kiertävän tivolin näyttelyyn, jossa on esillä vanha intiaani. Ei vahanukke niin kuin luulisi, vaan oikea  ikivanha intiaanimies kotansa kanssa. Tämä alkaa kertoa pikkupojalle tarinaansa, ja elokuva siirtyy siitä 1800-luvun loppuun ja suoraan villiin länteen. Junalla matkustava lakimies John Reid ( Armie Hammer) suoristelee takinhelmojaan ja kuuntelee kärsimättömänä kirkkokuoroa, kunnes juna ja erityisesti sen kyydissä ollut kuuluisa murhamies ronskisti ryöstetään. John saa heti  määränpäähänsä saavuttuaan  veljeltään  sheriffintähden rintaansa ja hevosen alleen,  ja sitten lähdetään metsästämään  lainsuojattomia. Matkalla hän tutustuu junassa tapaamaansa intiaaniin, joka kertoo nimensä olevan Tonto, ja joka osoittautuu hyvin nokkelaksi tyypiksi. Yhdessä he joutuvat moniin seikkailuihin ja naljailevat toisilleen rakentaen pikkuhiljaa vastahankaista ystävyyssuhdetta. The Lone Ranger perustuu vanhaan radiokuunnelmaa , joka pitäisi ilmeisesti tuntea  tajutakseen kaikki Gore Verbinskin ohjaaman elokuvan hienoudet ja pienet hauskuudet. (tämän verran otin selvää: radiokuunnelman mukaan John Reidin veljenpojanpojasta Britt Reidistä tuli myös sankari , Green Hornet, joka on jo saanut oman elokuvansa) Mielestäni Johnny Depp ei ole koomikko eikä sovi mihinkään vekkulirooleihin, ei edes –anteeksi vaan- kapteeni Jack Sparrowksi, jota Tonton rooli liikaa muistuttaa. Hän iskee erittäin ärsyttävästi kameralle silmää ja tuntuu muutenkin olevan väärässä tarinassa. Elokuvan  ihmissuhteet eivät toimi eikä kiintymys tunnu uskottavalta. Se on lapsille liian raaka,  mutta kuitenkin selvästi alaikäsille suunnattu. Kuusi pistettä kymmenestä.